Ylpeyden aiheemme

Olemme pakahduttavan ylpeitä ihan jokaisesta, jota olemme saaneet tutkimuksellamme auttaa. Meille on tärkeää, että asiakkaamme ymmärtävät omia asiakkaitaan entistä paremmin ja pystyvät suunnittelemaan toimenpiteitä, joilla on todellista merkitystä ja jotka pohjautuvat tutkittuun tietoon. Alla olevat yritykset ovat luottaneet tutkimustarpeensa huomaamme – oletko sinä seuraava?

Kuvassa on kolme valkoista ja läpikuultavaa ympyrää vihreällä pohjalla

Sanoma on Suomen monikanavaisin mediatalo. Sanoma tavoittaa lähes kaikki suomalaiset niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin. Sanoma työllisti vuonna 2021 noin 2070 henkilöä ja sen liikevaihto oli 615 m€.

 

Iro Research on yhteistyössä Sanoman kanssa toteuttanut kuluttajaymmärrykseen ja mainonnan vaikuttavuuden mittaamiseen liittyviä projekteja vuodesta 1992 alkaen.

Neste on maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin sekä polymeeri- ja kemikaaliteollisuuden uusiutuvien raaka-aineratkaisujen tuottaja. Vuonna 2021 Nesteen liikevaihto oli 15,1 miljardia euroa ja se työllisti lähes 4 900 henkilöä.

 

Iro Research tuottaa Nesteelle asiakasymmärrystä niin B2B- kuin B2C -kohderyhmissä seurantatutkimusten avulla. Menestyksekästä yhteistyötä olemme tehneet vuodesta 2014 lähtien.

Vaasan Oy on suomalainen leipomoalan yritys, joka toimii osana Lantmännen Unibakea. Suomessa on neljä leipomoa, ja lisäksi toimintaa on myös Baltian maissa. Työntekijöitä on yhteensä noin 1400, joista 500 työskentelee Suomessa. Liikevaihto vuonna 2021 oli 135 m€.

 

Iro Research ja Vaasan toteuttavat yhteistyössä vuosittain useita kuluttajaymmärryksen ja tuotetestaamisen projekteja. Vuonna 2017 alkanutta yhteistyötä on kehitetty jatkuvasti ja se mahdollistaa Vaasanille omaan tarpeeseen räätälöidyt palvelut.

HKScan on monipuolinen ruokatalo, joka tekee paikallisesti tuotettua ruokaa vastuullisesti yli sadan vuoden kokemuksella. HKScanin kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska ja Baltia. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2021 1,8 miljardia euroa, ja se työllisti noin 7000 ammattilaista.

 

Iro Research on tehnyt HKScanin kanssa tutkimusyhteistyötä tuotteisiin, konsepteihin ja pakkauksiin liittyen. Tutkimustietoa on hyödynnetty monipuolisesti tuotekehityksen, myynnin ja markkinoinnin tukena.

Svea Bank on vuonna 1981 perustettu merkittävä pohjoismainen pankki, joka on toiminut Suomessa jo 20 vuotta. Nykyisin Svea työllistää yli 200 henkeä Suomessa, tarjoten yrityksille laajan kirjon rahoitus- ja maksupalveluita, sekä hallinnoinnin ja perinnän ratkaisuja. Lisäksi Svea tarjoaa kuluttajille muun muassa luottoja ja asuntolainoja, sekä talletustilejä ja osamaksurahoituspalveluita.

 

Iro Research on usean vuoden ajan ollut Svean tutkimuskumppani Suomessa, lisäten muun muassa Svean ymmärrystä kuluttajien verkkokaupan ostokäyttäytymisestä ja sen muutoksista säännöllisillä seurantatutkimuksilla. Lisäksi Iro Research on vastannut Svean bränditutkimusten kehittämisestä ja toteuttamisesta, sekä tarjonnut muut Svean tarvitsemat tutkimuspalvelut.

Schibstedin omistama Oikotie on Suomen suurin työpaikkojen ja asuntojen markkinapaikka verkossa. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2021 26,2 m€ ja se työllisti 94 henkilöä.

 

Iro Research on toteuttanut Oikotielle useiden vuosien ajan vastuullisuuteen liittyviä tutkimuskokonaisuuksia, joiden tuloksia hyödynnetään vastuullisen työnantajuuden kehittämisessä. Tutkimuksia ja niiden tuloksia hyödynnetään myös Oikotien myynnin ja markkinoinnin tukena.

Ja iso kirjo muita ylpeydenaiheita

Väylävirasto logo
Valio logo
Fonecta logo punainen
Luke Luonnonvarakeskus logo
Helsingin kaupunki logo sininen
Espoon kaupunki logo sininen
Energiateollisuus logo
Dentsu Aegis logo harmaa
Finanssiala logo punainen
Nestlé logo sininen
Otava Media musta logo
Traficom logo, Liikenne- ja viestintävirasto
MSD logo
Fingrid logo punainen
Sinebrychoff logo
Toyota logo punainen
Digitan värikäs logo
Unicef logo sininen
Unilever logo sininen
Aller logo punainen
Posti logo oranssi
Maaseudun Tulevaisuus logo musta
Bauer Media Group logo
Alma logo musta
Ipsos logo
Hartwall sininen logo
Atria logo
Pernod Ricard logo svg
Elisa blue logo
ski.fi logo
suomi golf by golfliitto rgb@x
Sinun logositahan